keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Valtuustomietteitä

Kaupunginvaltuusto kokoontui 8.12., tärkeimpänä päätettävänä asianaan vuoden 2015 budjetti. Monissa ryhmäpuheenvuoroissa peräänkuulutettiin sitä, että asiasta keskusteleminen tulisi aloittaa aikaisemmin, sillä tässä vaiheessa vuotta ei ole paljoa enää mahdollista vaikuttaa asioihin. Toki talousarvio koostetaan eri toimielinten esityksissä, joissa luottamushenkilöt voivat vaikuttaa asioihin. Silti kuntalaisten osallistaminen olisi perusteltua ja se tekisi budjetin myös hyväksytymmäksi. Tähän myös luvattiin parannusta.

Talousarvio meni kaikissa kohdissaan hallituksen esityksen mukaisesti, mutta muutamassa kohdassa pääsimme sentään äänestämään. Ensimmäinen äänestys jonka haluan tuoda esille, on Karjaan yhteiskoulun C-osan perusparannus. Asia on ollut tapetilla jo pitkään, mutta toistaiseksi mitään ei ole tapahtunut. Asiaa siirretään taas vuodella, vastoin yksikön ehdotusta. Usein viivyttely myös maksaa enemmän. Ensimmäiselle vuodelle haettiin 150 000 ja toiselle 850 000 työn saattamiseksi loppuun.

Toinen asia on Tammisaaren Pohjoissataman suunnittelu. Vuodelle 2015 asiaan on budjetoitu 350 000, 2016 1 000 000 ja 2017 500 000. Werner Orre teki ehdotuksen, jonka mukaan määrät olisivat 250 000, 250 000 ja 0, vastaavasti. Tämä tarkoittaisi käytännössä ison kauppakeskuksen suunnittelun hyllyttämistä. Vihreiden valtuustoryhmä on (joskin yksi ehdokas on asiassa jäävi äänestäen tyhjää) ison, kaupungin keskustaan sopimattoman kauppakeskuksen rakentamista vastaan. Valitettavasti tämäkin ehdotus kaatui valtuustossa, äänin 25-15, kolmen äänestäessä tyhjää.

Nämä kaksi kohtaa olisivat pitkälti tasapainottaneet toisensa. Ensimmäisen vuoden kohdalla ero olisi ollut kaupungin talouden kannalta 50 000 ja toisen vuoden kohtalla 100 000 negatiivinen, kolmannen ollessa 500 000 positiivinen, kokonaisvaikutuksen ollessa siten 350 000 kolmen vuoden ajalta.

Käytännössä asiat eivät tietysti ole näin yksioikoisia, mutta kertovat yleisluontoisesti suuruusluokasta ja priorisoinneista. Nyt rahaa päätettiin laittaa kauppakeskuksen suunnitteluun, jota suurin osa valtuutetuista vastusti Västra Nylandin kyselyssä minä itse mukaanluettuna. Itse olisin käyttänyt niukkoja resurssejamme enemmän koulujen ylläpitoon, sen sijaan että vuokraamme korvaavia tiloja. Toivottavasti suunnitelmasta 2016 pidetään kiinni perinteistä poiketen ja koulun perusparannus pääsee alulle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti