perjantai 23. toukokuuta 2014

Euroopan parlamentin vaalit 2014



Vaaleista hiukan yleisesti: Ensinnäkin, nämä ovat tärkeimmät Euroopan parlamentin vaalit. En sano tätä siksi, että olisi huoli saada äänestäjiä uurnalle, vaan siksi että parlamentilla on enemmän valtaa kuin koskaan aikaisemmin. Toiseksi, tämä kyseinen parlamentti tulee päättämään Euroopan suuntaviivoista huomattavasti kauttaan pidemmäksi ajaksi. Rahajärjestelmä kaipaa remonttia, Venäjän kanssa on hankausta ja ilmasto kaipaa pelastajaa. Siksi, äänestä!

Oma liittymiseni Vihreisiin pohjautuu siihen, että mielestäni yhteiskunnassa, niin Suomessa, Euroopassa kuin globaalisti, tarvitaan muutosta ja tulevaisuuspohjaista ajattelua. Tähän Vihreillä oli, ja on edelleen mielestäni parhaat eväät. Päätökset tulevasta tehdään nyt: tarvitsemme töitä, avoimuutta ja toimivaa yhteiskuntaa. Tarvitsemme vahvaa Eurooppalaista selkänojaa kansainvälisillä kentillä, sillä yksin olemme liian pieni. Vihreät tekevät yhteistyötä Euroopan laajuisesti, ja siksi ovat kokoaan suurempia. Tarvitsemme näkemystä tulevaisuudesta. Siksi, äänestä Vihreitä.

Kuten olette ehkä huomanneetkin, kuulun Maria Ohisalon tukiryhmään. Odotin vuoden vaihteeseen asti Vihreiden ehdokkaita, kunnes tein päätökseni kenelle haluan aikaani ja resurssejani jakaa. Nuori, sillä tarvitsemme uutta näkemystä uusien haasteiden edessä. Tasa-arvoa ajava ja oikeudenmukaisuutta puolustava, sillä niitä Eurooppa tarvitsee juuri nyt. Ja ennen kaikkea hän on henkilö joka myös tekee, ei vain puhu. Siksi, äänestän Maria Ohisaloa.

Sunnuntaina näemme mihin suuntaan Eurooppa kallistuu ja kuinka paljon olemme valmiita kantamaan vastuuta. Toivon parasta, pelkään pahinta ja teen voitavani, jotta tulos olisi mahdollisimman hyvä Suomelle ja Euroopalle. Tärkeintä on, että meistä jokainen kertoo mielipiteensä, äänestämällä.