Kun viskilasi läikkyy yli

Älkää ymmärtäkö minua väärin, kannatan alkoholimainonnan rajoittamista -järkevissä rajoissa. Kyllä, on hyvä että lapsia ja nuoria pyritään varjelemaan alkoholia glorifioilta mainoksilta. Mutta...

Ensinnäkin, laki ja lain tulkinnat ovat vanhakantaisia. Ne eivät ota huomioon internetin sosiaalista luonnetta eivätkä sen luomia mahdollisuuksia tai vaikutuksia. Näkemykset ovat ajalta, jolloin oli lähinnä kaksi viestinnän vaikutusmuotoa: harvoilta monille, eli perinteinen joukkoviestintä ja harvalta harvoille, eli normaali sosiaalinen kanssakäyminen. Internet ja erityisesti sosiaalinen media ovat tuoneet tapetille uuden viestintämuodon: monelta monelle. Tämä näkyy räikeinä ylilyönteinä lakien tulkinnassa, kuten että en saisi julkisesti kertoa henkilökohtaista mielipidettäni asiasta, jos se sattuu koskemaan alkoholia. Mitä muuta saadaan vastaisuudessa rajoittaa samalla periaatteella?

Toisekseen, tämänkaltaisilla laintulkinnoilla saattaa olla jopa kielteisiä vaikutuksia: ihmiset kertovat, kuvailevat ja jakavat informaatiota pääasiassa laadukkaista, kalliimmista tuotteista. Esimerkiksi löytämästään pienpanimon pihlajanmarjaoluesta tai uuden omistajan haltuun päätyneestä kokeilevasta ja asiat rennosti ottavasta aidosta Islay -viskitilasta. Kovin vähän on tullut vastaan vaikkapa Karjalaa ylistäviä kirjoituksia. Mutta jos alkoholi on ongelma, harva yrittää ratkoa sitä viiden euron makuelämyksen tuovalla laatuoluella.

Nämä pienpanimot ja mielenkiintoiset viskitilat ovat kuitenkin niitä, jotka kehittävät alkoholikulttuuria myönteiseen suuntaan: hinta – ”laatu”suhteesta aitoon hinta – laatusuhteeseen. Siis pois dokaamisesta kohti terveempää alkoholikulttuuria, joka on nyt kehittymässä Suomessakin estoyrityksistä huolimatta. Lainsäädännössä tulisi poistaa esteitä paikallisten, usein kalliimpien ja laadukkaampien tuotteiden edestä, ei toisin päin. Nyt laintulkinnat toimivat jarruna ja ylläpitävät vanhaa, dokaamisen keskittynyttä alkoholi”kulttuuria”.

Pienpanimot ja -tilat työllistävät suhteellisesti huomattavasti enemmän kuin bulkkituotteita valmistavat panimot ja tilat, sekä jättävät suhteessa paljon suuremman veromäärän valtiolle ja haittojen hoitamiseen. Sensuuriin kallistuvat laintulkinnat rankaisevat kaikkein tehokkaimmin juuri pieniä tuottajia, joilla ei välttämättä ole muita markkinointikanavia kuin Internet ja WoM. Isot toimijat kyllä löytävät keinonsa tuotteiden esilletuomiseen, hyllyasettelusta urheilutilaisuuksien sponsorointiin.

Kolmanneksi, nykyinen laintulkinta ei ymmärrä sosiaaliseen mediaan pohjautuvaa infomaation jakelua. Miten suhtauduttaisiin vaikkapa viskin nimeämiseen Mikoksi? Tämä on juuri se, miten Kiinassa kierretään sensuuria; nimetään asioita uudella tavalla, mutta kaikki ymmärtävät kyllä kontekstin. Kielletäänkö myös sanan Mikko käyttäminen tästä eteenpäin?

Ylilyöntien ominaisuuksiin kuuluu pilkan osuminen omaan nilkkaan. Esimerkiksi Glenmorangien viskitilasta en ollut kuullutkaan... ennen kuin se sulki nettisivunsa suomalaisilta suomalaiseen lainsäädäntöön vedoten, ja asia levisi sosiaalisessa mediassa kulovalkean tavoin. Nerokasta markkinointia! Ja joka toimii juuri päinvastoin kuin on haluttu.

Mitä jos otettaisiin järki käteen?

Edit: Asian toinen puoli. Ilmeisesti laki kuitenkin vaatii selkeyttä. Ja kenties sen järjen käyttämistä.