tiistai 7. lokakuuta 2014

Poliittisen muutoksen syksy

Paikallista...

Toimin nyt kahdella tasolla politiikassa. Ensimmäinen, se johon olen tutustunut nyt kahden vuoden aikana, on kunnallinen taso. Opittavaa on ollut paljon kuten myös päätettävää. Välillä asiat ja päätökset aiheuttavat harmaita hiuksia ja toisinaan taas tulee lähes euforinen olo kun on saanut tehtyä jotain hyvin.






Suurin osa työstä ei näy julkisuudessa, mutta nyt olen saanut nimeäni esille lehdissäkin: Tekemäni aloite ja muutosehdotus valtuustossa huomattiin. Aloitteesta, kyse on ruokahuollon hävikin vähentämisestä siten, että siitä hyötyisivät myös kuntalaiset, käytännössä siis yli jääneen ruoan myymistä tai antamista pois. Monissa kaupungeissa asiaa on jo kokeiltu, pääosin hyvin tuloksin. Tämä ei ole keneltäkään pois, mutta auttaa yksittäisiä ihmisiä. Ja lopulta maailmaa parannetaan aina yksi teko ja päätös kerrallaan.

Toinen huomio koski hallintosäännön uudistusta. Hallintosäännöissä oli yksi muutos, jota ei löytynyt valtuutetuille jaetusta materiaalista, johon esitetyt muutokset oli koottu. Toivottavasti kyseessä oli vain lapsus, mutta kohta oli erittäin tärkeä: pöytäkirjojen liitteiden julkisuus verkossa. Ehdotin, että vapaaehtoisuus poistettaisiin, ja toimielinten pöytäkirjojen liitteiden tulisi olla lähtökohtaisesti julkisia. Asiasta ei käyty debattia, ja äänestys meni tiukoille: 22 ehdostusta vastaan ja 21 puolesta. Olisi ollut kiinnostavaa kuulla perusteluja sille, ettei liitteitä tarvitsisi julkaista, mutta niitä ei herunut. Toimielinten niin halutessa liitteitä ei siis tarvitse julkistaa netissä vuodenvaihteen jälkeen. Tulee olemaan mielenkiintoista, että miten toimielimet toimivat jatkossa. Tulen vaatimaan, että sisäisissä palveluissa asiakirjat ovat lähtökohtaisesti esillä. Tähän myös viestintäsuunnitelma kannustaa, kuin myös Raaseporin strategia. Jälkimmäisessä jopa todetaan: “Lisätään avoimuutta ja läpinäkyvyyttä kaikessa toiminnassa.” Todella, kaikessako?

...ja kansallista

Vielä tuoreempi aluevaltaus on kansallinen politiikka. Asetuin muutaman henkilön kannustuksesta ehdolle eduskuntavaaleissa, ja tämän jälkeen asiat ovat edenneet välillä hengästyttävää tahtia. Olen käynyt jo useassa koulutuksessa asiaan liittyen, ja lisää seuraa. Samaan aikaan rakennan laajaa kampanjaa ensimmäistä kertaa.
Onneksi moni on jo ilmiantanut itsensä ja hypännyt mukaan auttamaan toteutuksessa. Ensimmäisiä tuloksia on kampanjastartti lokakuun lopussa, jolloin myös varainkeruu alkaa. Verrattuna kunnallisvaaleihin Raaseporissa, monella ehdokkaalla budjetit ovat helposti satakertaisia.
Uutena tulokkaana olemisessa on puolensa ja puolensa: Pääsen rakentamaan kampanjaa käytännössä puhtaalta pöydältä, ja voin vapaammin luoda omannäköiseni toteutuksen. Toisaalta kun ei ole vanhaa pohjaa, on asioiden opettelussa ja resurssien hankkimisessa paljon työtä. Pyrinkin kampanjassani omaksumaan mahdollisuuksien mukaan uusia toimintatapoja ja testaamaan niitä. Toivottavasti näistä on hyötyä jatkossakin, ei pelkästään omia valintojani ajatellen, vaan myös muille.
Kampanjaani määrittelevät tekijät tulevat olemaan ilmastonmuutokseen, talouteen ja yrittäjyyteen liittyvät teemat. Hieman erilaista materiaalia luvassa siis, kuin mihin Vihreiltä on ehkä normaalisti totuttu saavan. Mutta nämä teemat ovat niitä, joihin mielestäni on kiireellisintä hakea ratkaisuja ja näissä omaan myös parhaimman tietotaidon. On parempi rakentaa vahvuuksille kuin paikata heikkouksia.

Kun kampanjasivut avautuvat, siirtyy kirjoittelu myös sinne. Mikäli haluat tulla mukaan rakentamaan makeinta kampanjaa sitten Ukin, ota yhteyttä FB:ssä, sähköpostilla tai vaikkapa Twitterissä. Kuuntelen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti